Varkaan kasvot lokakuussa

Tänään teen jotain sellaista, mitä minulla vain har­voin on tapana tehdä; seison kylpyhuoneessa ja kat­selen kasvojani peilistä, varkaan kasvoja teon tapah­tumapaikalla. Ne näyttävät jopa lokakuussakin luon­nottoman kalpeilta, kun niitä kehystää nykyaikainen tumma kylpyhuoneen sisustus (muovipalisanderia); ilme vaikuttaa pingottuneelta aivan kuin varas olisi säntäämäisillään karkuun (tai sitten purskahtamaisillaan raikuvaan nauruun), silmät ovat selällään (ovat­ko pupillit laajentuneet tavallista enemmän?) ja suu kapea ja kiinni puristunut. Sydämen lyönnit näkyvät kaulan sivulla. Hiusrajassa on hikipisaroita — vai ku­vittelenko minä vain? Minun on myönnettävä, että itse olen vain harvoin tuntenut olevani niin hyvässä kunnossa; olin miltei unohtanut, miten jännittävää varastaminen on!

Sitten onkin aika ryhtyä töihin. Olen tullut tyypil­liseen poikamiesasuntoon, missä kaikki ilmaisee mas­kuliinista keimailua: tyttöjen kuvia ja poptaidetta edustavia koriste-esineitä. Leveä (ja sijaamaton) vuo­de, jossa kauniit ruskeat ja beigeväriset vuodevaatteet. Paljon vaatteita, vaaleita pukuja, kuviollisia paitoja, farmareita ja khakihousuja. Painokuvioituja teepaito­ja. Räikeanvärisiä minialushousuja. Vaatekaapin pe­rällä voimailujouset ja punttipari. Formula ykkösen tarkka pienoismalli kirjoituspöydällä, joka ei sisällä mitään muuta kuin kirjepaperia ja kuoria, joissa on (autojen maahantuontiliikkeen nimi, tutkinto- ja kurssitodistuksia ja ilmavoimien upseerikoulun päästötodistuksen. Laatikko on puolillaan ravintoloiden ruokalistoja, Saksan ja Sveitsin suurten hotellien tuli­tikkurasioita ja postikorteja, joihin on pikaisesti kir­joitettu terveisiä englanniksi tai saksaksi. Muutamia pornolehtiä. Viehättävä matkakirjoituskone on aivan käyttämättömän näköinen. Käyttämättömältä vaikut­taa keittiökin vesikattilaa, pikakahvipurkkia ja pese­mätöntä juomalasia lukuun ottamatta. Tuhkakuppeja ei ole tyhjennetty. Olohuoneen yhtä seinää hallitsee hyllykkö, jossa on stereolaitteet ja baarikaappi. Isot nojatuolit ovat teräsputkea ja nahkaa. Valkoinen ja pitkänukkainen matto on täynnä viinitahroja, tupakantuhkaa ja ruokatahroja. Käytävässä olevaan mie- henkorkuiseen peiliin ovat lukuisat niin mies- kuin naispuolisetkin vieraat saaneet merkitä nimikirjoi­tuksensa huulipunapuikolla.

Paikka on kuin tyypilli­nen miehinen idylli, joka on kritiikkittömästi suo­raan lehdestä leikattu: täällä asuu Tarzan, apinain ku­ningas! Eivätkä tätä vaikutelmaa vastaan millään ta­voin sodi ne valokuvat, jotka esittävät häntä itseään ja joita hän on ripustanut joka paikkaan. Niissä hän on upseerikoulun asepuvussa, ystävien seurassa ravintolapöydän ääressä, kosteassa seurueessa laivan hytissä ja autossa aurinkolasit silmillään. Ja niin edelleen. Mutta minä löydän hänen taskuistaan yli kaksisataa kruunua sekä pari kallista sytytintä, pääsykortin kalliiseen diskoteekkiklubiin (en pysty pidättäytymään!), parin painavia kalvosinnappeja (kultaa!), jotka riippuvat pesemättömässä paidassa. Matkakirjoituskone (takuutodistus ja kuitti löytyvät kirjoituspöy­dän laatikosta) on suoranainen lahja, ja asukkaan lu­kemattomien kenkäparien — jotka on viskelty sikin sokin vaatekaapin lattialle ja eteisen hyllyn alle — joukosta löydän muutamia joista pidän, ja yhden pa­rin tungen herrain vaatetusliikkeen muovipussiin. Kylpyhuoneesta otan pullon kallista kölninvettä, pehmeässä ja kauniissa nahkakotelossa olevan parranajokoneen ja mielijohteesta otan vielä värikkäästi kuvioidun silkkiliinankin. Lopuksi otan vielä avaa­mattoman konjakkipullon hyvinvarustetusta baarikaapista (minä, joka tuskin koskaan maistan pisaraa­kaan!).